Väri

Kasvattien terveystiedoissa väri-kohtaan merkitään koiran väri:

APRIKOOSI

 

Villa Fantasian Smaragtina ”Stina”, kuvissa 6 kuukauden ja 2 vuoden iässä.

 

Kolme hieman erisävyistä, mutta hyvän väristä aprikoosia. Koirat ”Vilja”, ”Santeri” ja heidän poikansa Villa Fantasian Zirtoni ”Simo”.

PUNAINEN

”Aelia” 7 viikon iässä, selkeästi punainen. Sekä ”Valeria” aikuisena, ennen ja jälkeen värin haalistumisen alkamista.

 

VAALEA APRIKOOSI / CREME

Villa Fantasian Rhoswen on äärettömän vaalea, iän myötä turkin sävy on paljon vaihdellut. Kuvissa koira 8 viikon iässä sekä kuvat 9 kuukauden ikäisestä koirasta. Näissä kuvissa valaistus tekee koirasta hyvinkin eri sävyiset (kuvat ovat peräkkäisiltä päiviltä).

 

APRIKOOSI JA PUNAINEN

kennel Trucker's on esittänyt useaan otteeseen menestyksekkäästi ns. raidallisen kasvattajaluokan, jonka kokoonpanoissa myös ”Vilja” on esiintynyt. (Kuvat: Pekka Virta)

Niin punaisissa kuin aprikoosin sävyisissä koirissa saattaa koiran värisävy vaihtua iän myötä, kaikille näin ei kuitenkaan käy.

Punaisen värin omaksi väriksi FCI on hyväksynyt villakoiralle 4.2007 hyväksytyssä uudessa rotumääritelmässä. Tähän asti väri on katsottu ns. tummaksi aprikoosiksi, joka ei rotumääritelmän kuvausta aprikoosista väristä täyttänyt.

Eläinlääkäri ja SVK:n jalostustoimikunnan puheenjohtaja kirjoitti artikkelin Puudeli-lehteen 3/2006, Suomen Kennelliiton hyväksyttyä villakoirilla värien vapaan risteytyksen, ilman jalostustoimikunnan erillistä lupaa 24.5.2006. Lainaan alla kyseisestä tekstistä ”Villakoirien väriristeytykset” kohdasta yhteenveto: ”Aprikoosi ja punainen: Aprikoosilla ja punaisella voi olla joko musta tai ruskea pigmentti. Musta pigmentti tosin aprikooseilla on ruskeanmusta, vaikka se on geneettisesti musta. Paras tapa parantaa aprikoosia väriä on käyttää vanhempia aprikoosikoiria, joilla väri on säilynyt. Siis sama ohje kuin mustilla. On huomattava, että aprikoosia väriä ei voi parantaa astuttamalla punaisella. Ainoa poikkeus on, jos punainen väri on säilynyt epätavallisen hyvin, eikä sillä ole ilmeisesti haalistavia tekijöitä, kuten c (ch). Punaisia on erivärisiä ja vaaleimmat, jotka saattavat mennä läpi aprikooseina, ovat jalostustyössä erittäin vaarallisia, koska niiden aprikoosi jälkeläiset todennäköisesti ovat lähellä cremeä. Mistä tämä punainen väri tulee, on epävarmaa. Yksi epäilys on punaisista cockereista. Joka tapauksessa se on väri, joka dominoi tavalliseen aprikoosiin nähden, koska kaksi punaista voivat saada aprikoosijälkeläisiä, muttei päinvastoin.” Tekstissä mainittua haalistavaa geeniä, ei saisi esiintyä esim. aprikooseilla ja mustilla villakoirilla, kun taas valkoisilla se on välttämätön värin puhtauden kannalta.

Rotumääritelmistä (FCI 18.4.2007):

Yksivärinen; musta, valkoinen, ruskea, harmaa, aprikoosi, punainen.

VAKAVAT VIRHEET:

HYLKÄÄVÄT VIERHEET:

Kohdissa on käytetty suoria lainauksia villakoiran rotumääritelmistä. Villakoiralle on hyväksytty uusi rotumääritelmä vuonna 2007, jonka vuoksi sivuilta löytyy vielä viitteet myös aikaisempaan rotumääritelmään – kiivaana käydyn keskustelun rotumääritelmään tulleiden muutosten myötä ja niistä syntyneiden tulkintatapojen vuoksi.

 

Rotumääritelmät löydät kokonaisuudessaan alla olevista linkeistä:

FCI 18.4.2007, SKL-FKK ry. käännös 28.11.2007

FCI 12.12.1991, SKL-FKK ry. käännös 16.01.1993 (vanha!)

sekä uuden englanninkielisenä.